Aino Forsten Kansanedustajana 04.04.1917–16.05.1918 Ammatti / arvo: opettaja Päättyneet jäsenyydet ja eduskuntatehtävät Aiemmat vaalipiirit: Turun läänin pohjoinen vaalipiiri 04.04.1917 - 16.05.1918 Päättyneet toimielinjäsenyydet ja tehtävät: Pankkivaliokunta () – Suuri valiokunta () – Aiemmat eduskuntaryhmät: Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 04.04.1917–16.05.1918 CV Koko nimi: Forsten, Aina Aino Aleksandra Syntymäaika ja -paikka: 02.04.1885 Maaria Kuolinaika ja -paikka: 27.11.1937 Petroskoi Työura / Elämänkertatietoja: Sosialidemokraattisen puolueen puhuja meni Venäjälle 1918 Karjalan työkansan kommuunin poliittisen valistusjaoston johtaja 1920 Petroskoin tyttökoulun suomenkielinen johtaja 1930 Petroskoin II asteen koulun johtaja 1932-1935 erotettiin ja vangittiin 1937 Muut luottamustehtävät: Työväen pääneuvosto Lisätietoja: Eila Lahti-Argutinan kirjan "Olimme joukko vieras vaan" mukaan ammuttiin Petroskoissa 27.11.1937. Neuvostoliitosta aiemmin tulleen tiedon mukaan kuoli vankeudessa 17.10.1947. Lähde: www.eduskunta.fi --- Verner Forsten Syntynyt 28. tammikuuta 1885 Pori, Suomen suuriruhtinaskunta Kuollut 23. huhtikuuta 1956 (71 vuotta) Vienan Kemi, Neuvostoliitto Ammatti postimies, puoluevirkailija Puoliso Aino Forsten (1909–1937), Kerttu Järvelä Muut tiedot Järjestö: SDP, SKP, NKP Kaarlo Werner Kaarlonpoika (Karl Verner) Forstén (ven. Вернер Карлович Форстен, 28. tammikuuta 1885 Pori – 23. huhtikuuta 1956 Vienan Kemi) oli suomalainen kommunisti, joka vaikutti pitkään Neuvosto-Karjalassa, toimien muun muassa Petroskoin kaupunkineuvoston puheenjohtajana sekä kansankomissaarin sijaisena. Hän oli myös yksi Suomen Kommunistisen Puolueen perustajista. Verner Forstenin puoliso oli kansanedustaja Aino Forsten. Toiminta Suomessa Porissa syntynyt Forsten työskenteli postinkantajana ja oli kotikaupungissaan jo 1900-luvun alkuvuosina mukana sosialidemokraattisen työväenliikkeen toiminnassa. Samalla hän tutustui Poriin vuonna 1906 muuttaneeseen Aino Rainioon, jonka kanssa Forsten avioitui 1909. Vuoden 1918 sisällissodan aikana hän oli yksi Porin punakaartin johtohahmoista, hoitaen kaupungin postikomissaarin tehtävää. Sodan loppuvaiheessa valkoiset vangitsivat ja teloittivat muun muassa Aino Forstenin veljen Jussi Rainion, mutta Forstenin pariskunta lähti usean sadan muun Porin punakaartilaisen tavoin pakomatkalle kohti itää. Valkoisten etsintäkuuluttamat Verner ja Aino Forsten onnistuivat pääsemään rajan yli Neuvosto-Venäjälle, jossa he heinäkuussa 1918 asettuivat Pietariin. Aika Neuvostoliitossa Neuvosto-Venäjälle paettuaan Verner Forsten kuului Pietarin suomalaispakolaisten johtokomiteaan ja elokuussa 1918 hän oli Moskovassa järjestetyn SKP:n perustavan kokouksen sihteeri. Myös Aino Forsten oli mukana kokouksessa ja hän toimi myöhemmin Pietarissa puolueen keskuskomitean kirjanpitäjänä kahden vuoden ajan. Helmikuussa 1919 molemmat olivat allekirjoittajina SKP:n julkaisemassa vallankumouksellisessa manifestissa, joka oli osoitettu Suomen eduskunnalle. Vuonna 1920 pariskunta sai työmääräyksen Neuvosto-Karjalaan, jonne Verner Forsten nimitettiin aluksi Karjalan työkansan kommuunin valistusneuvoston johtajaksi. Vuodesta 1923 lähtien hän toimi Karjalan ASNT:n valistusasiain kansankomissariaatin suomenkielisen osaston johtajana ja oli myös toimeenpanevan keskuskomitean jäsen sekä Uhtuan piirin neuvostojen toimeenpanevan komitean jäsen. Myöhemmin Forsten ylennettiin Karjalan ASNT:n talouskomissaarin sijaiseksi sekä tie- ja postiosaston johtajaksi. Petroskoin kaupunkineuvoston puheenjohtaja hän oli vuodet 1932–1936. Helmikuussa 1935 Forsten valittiin Karjalan edustajana Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean kansallisuuksien neuvostoon. Hänet kuitenkin erotettiin nationalismin vuoksi Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta vielä samana keväänä ja vuotta myöhemmin Forsten joutui jättämään myös Petroskoin kaupunkineuvoston. 1920- ja 1930-lukujen aikana Forsten oli yksi Neuvosto-Karjalan modernisoinnin keskeisistä hahmoista,[5] toimien muun muassa paikallisen vesivoimalan rakennushankkeen alullepanijana ja valvojana. Forsten esiintyy myös vienankarjalaisen kirjailijan Ortjo Stepanovin teoksissa Vako vaolta (1964) ja Sakun Jaakko (1973). Viimeiset vuodet Stalinin vainojen aikana Forsten vangittiin 25. heinäkuuta 1937 ja syyskuussa hänet tuomittiin nationalistina kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhän. Aino puolestaan teloitettiin vastavallankumouksellisesta kansankiihkoisesta toiminnasta syytettynä saman vuoden marraskuussa. Verner Forsten oli työleirillä Siperian Krasnojarskissa, mistä hän vapautui heinäkuussa 1946. Viimeiset vuotensa Forsten asui Vienan Kemissa. Verner ja Aino Forsten rehabilitoitiin Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1955. Lähde: Wikipedia (Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan: Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 169; Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 424; Naisia Porissa: Kahden valtakunnan vihollinen Satakunnan Museo; Socialistisk månadstidskrift / 1918-1919 Projekt Runeberg; Uhtuan uutiskronikka v:lta 1935 5–6/1994. Karjalan Heimo; Stepanov, Ortjo: Kirje toimitukseen 6/1989. Punalippu.) --- Aino (1885-1937) ja Verner Forstén kokivat miten Stalinin vainot muuttivat suomalaisten aseman Venäjällä. Karjalassa asuneet suomalaiset nimittivät vuosien 1937-1938 vainoja Isoksi vihaksi. Suomesta tulleita erotettiin viroistaan, karkotettiin ja vangittiin. Heitä vietiin työpaikoilta kuorma-autolasteittain. Omaisille kerrottiin, että vangitut tuomittiin työleirille ilman kirjeenvaihto-oikeutta. Tosiasiassa monet ammuttiin läheisissä metsissä pian pidätyksen jälkeen. Verner Forsten vangittiin 25.7.1937 ja tuomittiin nationalistina kahdeksaksi vuodeksi Siperiaan työleirille. Aino vangittiin syytettynä vastavallankumouksellisesta kansankiihkoisesta toiminnasta. Aino sai lopullisen tuomionsa 27.11.1937 ja hänet teloitettiin samana päivänä ampumalla Petroskoin lähistöllä. Verner Forstén vapautettiin työleiriltä 23.7.1946. Ainon ja Vernerin kunniat palautettiin 16.7.1955. Verner sai tiedon Vienan Karjalan Kemiin, jossa hän asui. Hän kuoli 23.4.1956. Lähde: Porin museon verkkosivut, http://museo.pori.fi/naisiaporissa/naisiaporissa/kahdenvaltakunnanvihollinen/kunniapalautettiin.html